Päiväys

Kädet puhtaina, pää kylymänä ja sydän lämpimänä

Uuden työntekijän esittely.

Jaa internetissä

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Email

Vuosi 2021 alkoi jännittävästi. Minä olen aurinkoinen, positiivinen ja aktiivinen Anna-Lyydia. Aloitin asiantuntijana OSAKOssa vuoden alussa. Työtehtäviini kuuluvat viestintä, kansainväliset asiat ja ystäväperhetoiminta.

Nykyisessä tehtävässäni asiantuntijana olen saanut vahvaa kokemusta hyvin monentyyppisistä viestintätehtävistä ja opiskelijakunnan toiminnasta. Pilke silmäkulmassa sanon, että olen myös saanut kykyä olla reagoimatta nopeasti yllättävissä tilanteissa.

KUKA OLEN?

Pidän vahvuutena nykyisessä työssäni kiinnostustani viestinnän tehtäviin ja kansainvälisiin asioihin. Työhistoriani on sellainen, että valmistuin filosofian maisteriksi Oulun yliopistosta kesällä 2019, sen jälkeen olen ollut viestintäsuunnittelija Ely-keskuksessa. Olen asunut neljästi ulkomailla elämäni aikana. Viimeksi asuin Mongoliassa keväällä 2019. Lähdin sinne korkeakouluharjoittelijaksi, koska unelma sinne pääsystä kypsyi minussa jo lapsena. Unelmani oli, että saisin elää aitojen paimentolaisten ja heidän eläimiensä kanssa. Tulisimme toimeen luonnonantimista.

Tein korkeakouluharjoittelustani markkinointiviestintää. Aloitin sen tekemisen kirjoittamalla matkasta blogia ilmaisella Bloglovin-alustalla, ja julkaisemalla kuvia Instagramissa. Palattuani Suomeen minua kysyttiin toteuttamaan valokuvanäyttely yhteistyössä Oulun Tuomiokirkkoseurakunnan kanssa. Tutustuin seurakunnan tuomiorovasti Satuun, valitsin esille laitettavat kuvat, ja Satu teetti ne. Kirjoitin kuvatekstit ja mainokset. Niin syntyi valokuvanäyttely ”Matka lähimpään”. Se oli esillä Oulun keskustassa helmikuun 2020 ajan. Lisäksi kirjoitin matkakertomuksen Otavamedia Oy:n Anna-lehteen 34/2020 – se äänestettiin ko. lehden parhaaksi. Tällä hetkellä kirjoitan kirjaa vapaa-ajallani.

Työssäni OSAKOssa pääsen kannustamaan muita lähtemään vaihtoon. Kannustan opiskelijoita tekemään markkinointiviestintää. Ensimmäisellä viikollani OSAKOssa pääsin keskustelemaan yhden vaihtoon lähtevän opiskelijan kanssa siitä, millaista markkinointiviestintää hän voisi tehdä matkaltaan. Minä saan energiaa siitä, että koen tai kuulen toisten ihmisten kulttuurisista kokemuksista kotimaassa tai ulkomailla. Rakastan kieliä ja kulttuureja. Tällä hetkellä opiskelen vapaa-ajallani pohjoissaamen kieltä.

MITÄ ODOTAN VUODELTA 2021?

Odotan tulevaa vuotta innolla. Ajattelen, että koronapandemiaan voin vaikuttaa vain pitämällä kädet puhtaina ja huolta hyvinvoinnista. Ajattelen, että virukset muuttuvat aina, ja ovat sukupolvikokemuksia. Sukupolvikokemus on kuhunkin sukupolveen kuuluva kokemus. Tästä syystä virusten ja pandemian kanssa pitää oppia tulemaan toimeen. Yritän myös oppia pandemiasta. Yritän oppia pitämään sydämen lämpimänä haastavissakin tilanteissa.

OSAKOssa koin haastavan tilanteen ensimmäisellä viikollani. Tehtäviini kuuluu ystäväperhetoiminta. Siinä tutkinto-opiskelija ja paikallinen perhe tutustuvat toisiinsa oppien halutessaan toisiltaan. Asiantuntijana tehtäväni oli järjestää aloitustapaaminen heille. Perhe vastasi viestiini ja hyväksyi Teams-kutsuni. Tutkinto-opiskelija ei reagoinut niihin mitenkään. Hänen antama nimi ja sähköpostiosoite ei ollut Oamkin koulutuspalveluiden tiedossa. Säikähdin – oliko tutkinto-opiskelijalle tapahtunut jotain?

Päätimme tavata perheen kanssa, vaikka tutkinto-opiskelija ei tulisikaan linjoille. Yllätyimme, kun hän saapuikin Teams-kokoukseen. Kysyin, miksi hän ei ollut vastannut sähköpostiini. Hän kertoi antaneensa lempinimensä ystäväperhetoimintaan. Siksi hänen tietojaan ei löytynyt Oamkin koulutuspalveluista. Hän ei ollut vastannut viesteihini, koska kaikki oli hänelle päivänselvää. Olin huolestunut turhaan. Opin, että usein on viisainta olla huolestumatta ja jopa reagoimatta liian nopeasti. Asiat ovat usein paremmin kuin aluksi näyttää.

Jaa internetissä

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Email

Lisää juttuja

VAPPUVIIKKO 2024

Onko kansa valmis? OSAKOn, Oamkin opiskelijajärjestöjen ja O’Diakon yhdessä puuhaama vappu tulee jälleen, ja se on oleva tänäkin vuonna L-E-G-E-N-D-A-A-R-I-N-E-N! Tänä vuonna juhlia todellakin piisaa, sillä pöhinä päräytetään käyntiin maanantaina

Lue kirjoitus

Opiskelijoiden mielenterveysviikko 2024

Opiskelijoiden mielenterveysviikko on Nyyti Ry:n koordinoima, opiskelijoiden hyvinvointiin keskittyvä valtakunnallinen kampanjaviikko, joka järjestetään ympäri Suomen viikolla 15 eli 8.-14.4. Kampanjaviikon teemana on tänä vuonna yhdenvertaisuus ja sosiaalinen saavutettavuus. Lisätietoa mielenterveysviikosta

Lue kirjoitus