Tuntuu kuin harjoittelustani Lontoon suurlähetystössä olisi kulunut ikuisuus. Todellisuus on, että sen loppumisesta on vasta reilu kuukausi. Aika kuitenkin vääristyy nopeasti näin korona-aikana, kun kaikki päivät sulautuvat toisiinsa etäopiskellessa. Päiväni murmelina- olotilat tulivat tutuksi harjoittelun aikana, kun viimeiset kaksi kuukautta neljästä oli tiukkojen koronasääntöjen aikaa.
Edellisessä blogikirjoituksessani annoin maistiaisen siitä, miten kansainväliseen harjoitteluun lähteminen tapahtui koronalla maustettuna. Voit lukea siitä tästä. Kertauksen vuoksi, olin viestinnän opiskeluihini kuuluvassa harjoittelussa Lontoon Suomen Suurlähetystössä syyskuusta tammikuun alkuun.
Lontoo on aarreaitta. Se on maailma pienoiskoossa, jos jotain sieltä ei jotain löydä, sitä ei ole olemassa. Onnekseni syyskuu ja lokakuu olivat suhteellisen vapaata koronaan nähden. Kokoontumisrajoituksia oli voimassa, mutta ne eivät estäneet ystävien näkemistä pienellä porukalla, istahtamista pubiin tai museoissa kiertelyä. Maskipakko ja taskukokoiset käsidesit tulivat toki tutuksi. Vapaa-aikaa saattoi viettää suhteellisen normaalisti.
Harjoittelukin eteni syys-lokakuussa mukavasti toimistolla ollessa. Suomen Lontoon Suurlähetystö sijaitsee upeassa ja historiallisessa Belgravian kaupunginosassa, jossa on yksityisiä puistoja ja vain nopea pyrähdys Hyde Parkiin. Harjoittelussani sain tutustua Suurlähetystön ammattilaisiin, ja loin verkostoja tulevaisuutta varten.
Todellinen haaste alkoi kuitenkin marraskuussa Lontoon, ja koko Englannin, napsahtaessa lukkoon. Lockdown tarkoitti kokonaan etätyöskentelyyn siirtymistä ja ystävien näkemistä lähinnä kävelylenkeillä. Joulukuu jatkui samoilla säännöillä, vaikka nimellisesti lockdown olikin päättynyt. Harjoittelu onneksi sujui omalla painollaan hyvien etäyhteyksien ja työvälineiden avulla. Haastavinta olikin pitää oma pää kasassa, kun elämän piiri pieneni koskemaan asuntoa, lähikauppaa ja kävelyetäisyydellä olleita puistoja.
Nyt jälkikäteen pystyn myöntämään sen olleen minulle henkisesti todella rankkaa aikaa. Ympärilläni oli kiinnostava Lontoo, mutta en voinut kuitenkaan tehdä siellä mitään. Onnekseni hoksasin, että nyt minulla on mahdollisuus nähdä se Lontoo, johon en muuten kiinnittäisi huomiota. Pystyin kurkistamaan tavallisten asukkaiden Lontooseen: seurasin naapureideni puuhia, löysin piilotettuja puistoja, kävelin rappeutunutta kanavan vartta, eksyin katolilaiselle hautausmaalle, törmäsin papukaijaa ulkoiluttavaan perheeseen ja katsoin valtavan määrän brittidekkareita.
Harjoittelustani saaman opin lisäksi sain todellista oppia itsestäni ja elämästäni. Ymmärsin, että elämä on pohjimmiltaan ihan samanlaista riippumatta siitä, missä asuu. Kaupassa on käytävä ja lakanat vaihdettava. Selvittyäni korona-ajan Lontoossa tiedän nyt selviäväni missä tahansa ja mistä tahansa. Enkä tarkoita fyysistä selviämistä terveenä, vaan psyykkistä joustavuutta jota sain kohtaamistani haasteista. Itseluottamukseni, ammattitaitoni ja ymmärrykseni elämästä kasvoivat.
Muistot ovat silti kaikkein tärkein asia, joita sain: puistossa nautiskellut piknik-ateriat muiden harjoittelijoiden kanssa, vierailut museoissa, aurinkoiset iltapäivät pubissa, suurlähetystön yhteishengen, sekä pienen viikonloppureissun jonka tein Cornwallin tuulisille rannoille. Ne ovat asioita, joita minulta ei voi viedä kukaan. Ne merkitsevät enemmän kuin harjoittelusta saadut opintopisteet. Sillä nuo muistot ovat nyt osa minua, hengästyttävinä ja värikkäinä. Toivon samanlaisia muistoja muillekin opiskelijoille.
Vaihtohaku moniin kohteisiin on nyt auki. Tutustu asiaan tästä.
