Päiväys

Edustajistovaalien ehdokasasetteluaika päättyy pian – vaikuta OSAKOn tulevaisuuteen, asetu ehdolle nyt!

Jaa internetissä

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Email

OSAKOn edustajistovaalit ovat edenneet jo siihen pisteeseen, että ehdokasasetteluaika (ts. aika, jolloin voi asettautua ehdokkaaksi edariin) on päättymäisillään: Ehdokasilmoituslomakkeet tulee toimittaa OSAKOlle viimeistään tänä keskiviikkona 9.10.2024 kello 16.

Mikäli siis olet pohtinut edariin lähtemistä, on nyt erittäin sopiva hetki hilpaista OSAKOn toimistolle täyttelemään ehdokasilmoituslomake, tai ladata se sähköisenä materiaalipankista. Sähköisen lomakkeen voi lähettää esimerkiksi OSAKOn pääsihteerille osoitteeseen tapio.korhonen@oamk.fi.

OSAKOn edustajisto on koko opiskelijakunnan pääjehu: se tekee kokouksissaan suurimmat linjaukset ja päätökset esimerkiksi budjettiin ja toimintasuunnitelmiin liittyen. Silti homma ei vie mahdottomasti aikaa muulta elämältä, sillä kokouksia on tarpeen mukaan, yleensä noin 5-10 kertaa vuodessa. Vaikuttamisen lisäksi edustajistossa pääsee oppimaan uutta, verkostoitumaan ja tienaamaan opintopisteitä – oikein hyvä paketti siis!

Lue lisää edustajistosta ja edustajistovaaleista täältä.

Jaa internetissä

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Email

Lisää juttuja

Joulu tuo poikkeuksia OSAKOn aukioloaikoihin

Vuosi alkaa olla jälleen paketissa, ja myös OSAKOn tontut vetäytyvät pikkuhiljaa joululomien viettoon. Tämä tuo luontaisesti myös poikkeuksia palveluidemme aukioloaikoihin. Perjantain (20.12.) jälkeen olemme tavoitettavissa seuraavan kerran …Toimistolla 7.1.2025 alkaen

Lue kirjoitus

OSAKOn hallitus vuodelle 2025 on nyt valittu

OSAKOn ylintä päätäntävaltaa käyttävä edustajisto nimesi eilen 3.12. järjestäytymiskokouksessaan OSAKOlle uuden hallituksen sekä edustajiston puheenjohtajiston. Vuoteen 2025 suuntaamme seitsemänhenkisen hallituksen voimin. Edustajisto nimesi koko opiskelijakunnan toimintaa johtavaksi edustajiston puheenjohtajaksi Hannu

Lue kirjoitus