Päiväys

Haku OSAKOn hallitukseen on alkanut ja jatkuu 3.12. saakka

Jaa internetissä

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Email

Verkostoitumista, uusia ystäviä, arvokasta työkokemusta, monipuolista tekemistä, edustustehtäviä, opintopisteitä, ikimuistoisia hetkiä – muun muassa tätä kaikkea on OSAKOn hallituksessa toimiminen. Mikäli kaipaisit hallitusenergiaa elämääsi, hae mukaan vaikka heti – hakuaikaa on 3.12. saakka!

OSAKOn hallitus on 6-8 opiskelijan muodostama tehotiimi, joka vastaa opiskelijakunnan päivittäisestä toiminnasta yhdessä työntekijöiden kanssa. Hallituslaiset muun muassa järjestävät tapahtumia, valvovat opiskelijoiden etuja, koordinoivat tuutorointia ja kansainvälisten opiskelijoiden aktiviteetteja, osallistuvat erilaisiin kokouksiin ja työpajoihin ja ottavat kantaa opiskelijoita koskeviin ajankohtaisiin asioihin.

OSAKOn hallitus on niin kutsuttu työhallitus, eli toisin sanoen hommista saa ympärivuotista palkkiota (kesä- ja heinäkuuta lukuunottamatta). Kuukausittaisen palkkion suuruus on 450-650€ hallitusroolista riippuen.

On hyvä huomioida, että palkkio tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että hallitukseen kuuluminen vaatii ajallisesti melko suurta sitoutumista. Hyvällä ajankäytön koordinoinnilla voi kuitenkin ehtiä suorittamaan myös opintoja ja/tai muita töitä hallitustyön ohella.

Hakuprosessi ja hallituksen valinta

Uusi hallitus valitaan edustajiston kokouksessa tiistaina 3.12. Kokous järjestetään Oamkin Linnanmaan kampuksella Valkama-nimisessä auditoriossa kello 16:30 alkaen.

Mukaan hallitukseen voi hakea kahdella mahdollisella tavalla: Joko lähettämällä vapaamuotoisen kirjallisen hakemuksesi osoitteeseen osako(at)osakoweb.fi tai asettautumalla ehdolle hallitukseen vasta edustajiston järjestäytymiskokouksessa 3.12.

Mikäli lähetät hakemuksen etukäteen, lähetä se tiistaihin 3.12. KELLO 12 mennessä. Kerro hakemuksessasi seuraavat asiat:

Miksi haet hallitukseen?
Mikä hallituspesti sinua kiinnostaa ja miksi?
Miksi sinut pitäisi valita hallitukseen?
Hallitustyöskentely on paljolti yhdessä tekemistä. Miten kuvailisit tiimityötaitojasi?
Millaista hallitustyöskentelyn kannalta hyödyllistä kokemusta sinulla on?

Huomioi, että neuvottelukunta valmistelee edustajistolle esityksen saapuneiden hakemusten perusteella. Mikäli edustajisto ei hyväksy esitystä, se raukeaa ja kokouksessa järjestetään vaalit. Kannattaa siis lähettää hakemus ennakkoon!

Lisäksi OSAKO järjestää rekryillan Teerenpelissä torstaina 28.11. kello 18-20. Lämpimästi tervetuloa juttelemaan hallitustoiminnasta nykyisen hallituksen kanssa vaikkapa glögin ääreen!

Uuden hallituksen toimikausi alkaa tammikuussa 2025. Uudet toimijat perehdytetään toimintaan ja perehdytyksen ajankohdasta sovitaan yhdessä myöhemmin. Uusi hallitus jakaa itse omat vastuualueensa hallituksen järjestäytymiskokouksessa. Tämän vuoksi esimerkiksi nykyiset vastuualueet eivät ole pysyviä, vaan niitä voidaan jakaa eri tavoin hallituksen kesken yhteisesti sopimalla.

Mikäli sinulla on kysyttävää, voit tiedustella asiasta lisätietoja hallituksen puheenjohtajalta Fanni Heikkiseltä (fanni.heikkinen@oamk.fi) tai pääsihteeri Tapio Korhoselta (tapio.korhonen@oamk.fi).

Jaa internetissä

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Email

Lisää juttuja

Joulu tuo poikkeuksia OSAKOn aukioloaikoihin

Vuosi alkaa olla jälleen paketissa, ja myös OSAKOn tontut vetäytyvät pikkuhiljaa joululomien viettoon. Tämä tuo luontaisesti myös poikkeuksia palveluidemme aukioloaikoihin. Perjantain (20.12.) jälkeen olemme tavoitettavissa seuraavan kerran …Toimistolla 7.1.2025 alkaen

Lue kirjoitus

OSAKOn hallitus vuodelle 2025 on nyt valittu

OSAKOn ylintä päätäntävaltaa käyttävä edustajisto nimesi eilen 3.12. järjestäytymiskokouksessaan OSAKOlle uuden hallituksen sekä edustajiston puheenjohtajiston. Vuoteen 2025 suuntaamme seitsemänhenkisen hallituksen voimin. Edustajisto nimesi koko opiskelijakunnan toimintaa johtavaksi edustajiston puheenjohtajaksi Hannu

Lue kirjoitus

Haku OSAKOn hallitukseen on alkanut ja jatkuu 3.12. saakka

Verkostoitumista, uusia ystäviä, arvokasta työkokemusta, monipuolista tekemistä, edustustehtäviä, opintopisteitä, ikimuistoisia hetkiä – muun muassa tätä kaikkea on OSAKOn hallituksessa toimiminen. Mikäli kaipaisit hallitusenergiaa elämääsi, hae mukaan vaikka heti – hakuaikaa

Lue kirjoitus