Opiskelijoiden etuuskokonaisuuteen tehtiin vuonna 2017 merkittäviä muutoksia, kun opintotukimenoja sopeutettiin ja opiskelijat siirrettiin yleisen asumistuen piiriin. Nyt hallitus on päättänyt siirtää opiskelijat takaisin opintotuen asumislisän piiriin. Päätös on leikkaus opiskelijoiden toimeentulosta ja näkyy varsinkin yksin asuvien tuloissa. Asumislisä on käytettävissä vain opintotukeen oikeuttavilta kuukausilta ja tämä lisää opiskelijoiden toimeentulon epävarmuutta.
Tämä näkyy niin opiskelijoiden mielenterveydessä kuin kasvaneen toimeentulotuen tarpeessa varsinkin kesäkuukausina. Siirto kiihdyttäisi myös opiskelijoiden nykyistä velkaantumista, sillä opiskelijat eivät ole oikeutettuja toimeentulotukeen ennen opintolainan nostamista. Hallituksen edelliset leikkaukset kohdistuivat vahvasti nuoriin ja opiskelijoihin ja on kohtuutonta, että opiskelijat joutuvat taas leikkausten kohteiksi. Maamme koulutustason nostaminen vaatii hyvinvoivia opiskelijoita, jotka voivat keskittyä opintoihin.
”Nämä päätökset eivät heikennä radikaalisti pelkästään opiskelijoiden tämänhetkistä taloudellista tilannetta ja henkistä hyvinvointia, vaan verottavat myös tulevaisuuden Suomen asemaa hyvinvointivaltiona”, toteaa OSAKOn hallituksen puheenjohtaja Fanni Heikkinen: ”Päätöksillä on kauaskantoiset vaikutukset opiskelijoiden tulevaisuuteen vielä opintovuosien jälkeenkin, kun suuri lainataakka asettaa haasteita valmistumisen jälkeiselle elämälle.”
Leikkaukset astuvat näillä näkymin voimaan vuoden 2025 elokuussa. Löydät aiheesta lisätietoa esimerkiksi täältä.