Päiväys

OSAKOn edustajistovaalien ehdokasasetteluaika on alkanut – asetu ehdolle edariin 9.10. mennessä!

Jaa internetissä

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Email

OSAKOn edustajisto (eli tuttavallisemmin edari) on 15-20-henkinen Oamkin opiskelijoiden muodostama ryhmä, joka käyttää OSAKOn ylintä päätäntävaltaa. Edari valitaan joka syksy vaaleilla, joihin kuka tahansa OSAKOn jäsen voi asettautua ehdolle. Tänä vuonna tuo ehdokasasetteluajaksi kutsuttu ajanjakso sijoittuu aikavälille 25.9.-9.10., eli ehdokkaaksi voi pyrkiä vaikkapa heti tämän tekstin lukemisen jälkeen!

OSAKOn edustajistossa toimivia henkilöitä kutsutaan edaattoreiksi, ja heidän vastuullaan on tehdä toden totta suuria päätöksiä: Edustajiston puheenjohtaja johtaa koko opiskelijakuntaa, ja kokouksissa päätetään esimerkiksi OSAKOn talousasioista ja toimintasuunnitelmista. Vaikka päätäntävaltaa piisaa, ei edustajisto kuitenkaan vie hirvittävästi aikaa opiskeluilta tai muulta elämältä – edari kun kokoontuu vain tarpeen mukaan, käytännössä noin 5-10 kertaa vuodessa. Opintoja voi siis jatkaa normaalisti edaritoiminnan ohella. Edaattorina toimimisesta saa hyödyllisen kokemuksen ja uusien tuttavuuksien lisäksi myös opintopisteitä.

Ehdolle asettautuminen

Edariin voi lähteä ehdolle kuka tahansa OSAKOn jäsenyyden omaava opiskelija. Ehdolle voi lähteä joko sitoutumattomana, liittymällä olemassa oleviin vaaliliittoihin tai perustamalla kokonaan oman liiton. Se, mitä liittoja vaaleissa on mukana, vaihtelee vuosittain. Oma idea kannattaakin esittää rohkeasti, ja jo olemassa olevista liitoista saa parhaiten tietoa oman koulutusalajärjestön edustajilta.

Ehdolle asettaudutaan ehdokasilmoituslomakkeella. Lomake ja muut vaalitiedostot ovat ladattavissa ja tulostettavissa verkkosivujen materiaalipankista (kohdasta vaalit ja opiskelijaedustajapaikat) tai niitä voi käydä hakemassa OSAKOn toimistolta sen aukioloaikoina.

Ehdokasasetteluasiakirjat sekä vaaliliiton ja vaalirenkaan perustamisasiakirjat on jätettävä OSAKOn toimistolle 9.10.24 klo 16:00 mennessä. Myös postitse toimitettujen asiakirjojen tulee olla perillä kyseiseen ajankohtaan mennessä.

Lisätietoja edustajistossa toimimisesta voit kysyä edustajiston puheenjohtajalta ja vaaleista OSAKOn pääsihteeriltä. Molemmat vastaavat mielellään vaaleja koskeviin kysymyksiin!

Vaalien aikataulu

Kun ehdokasasetteluaika on päättynyt, vaaleissa seuraa muutaman viikon rauhallisempi aikakausi, jonka aikana valmistelemme äänestysviikkoa. Tuona aikana esimerkiksi kokoamme ehdolle asettautuneista pienimuotoisia esittelyjä tänne verkkosivuille, jotta äänestäjät voivat tutustua ehdokkaisiin hitusen paremmin.

Itse äänestys aukeaa lokakuun lopulla eli 30.10. klo 12, ja päättyy viikon päästä, 6.11. klo 12. Äänioikeutettuja ovat kaikki OSAKOn jäsenet. Äänioikeutetuille lähetetään linkki verkkosivulle, jolla he voivat käyttää äänioikeuttaan. Linkki tulee kide.app-tilille ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen.

Jos liityt jäseneksi vasta äänestyspäivien aikana, otathan huomioon, että nettipankkimaksut eivät näy rekisterissämme saman tien. Piipahda siis kuitin kanssa OSAKOn toimistolla varmistamassa, että saat äänestyslinkin!

Lisäksi äänestysviikolla on tiedossa muutamia äänestystempauksia ja muuta oheisohjelmaa, joista julkaistaan lisätietoa myöhemmin. Let the vaalipöhinä begin!

Jaa internetissä

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Email

Lisää juttuja

Joulu tuo poikkeuksia OSAKOn aukioloaikoihin

Vuosi alkaa olla jälleen paketissa, ja myös OSAKOn tontut vetäytyvät pikkuhiljaa joululomien viettoon. Tämä tuo luontaisesti myös poikkeuksia palveluidemme aukioloaikoihin. Perjantain (20.12.) jälkeen olemme tavoitettavissa seuraavan kerran …Toimistolla 7.1.2025 alkaen

Lue kirjoitus

OSAKOn hallitus vuodelle 2025 on nyt valittu

OSAKOn ylintä päätäntävaltaa käyttävä edustajisto nimesi eilen 3.12. järjestäytymiskokouksessaan OSAKOlle uuden hallituksen sekä edustajiston puheenjohtajiston. Vuoteen 2025 suuntaamme seitsemänhenkisen hallituksen voimin. Edustajisto nimesi koko opiskelijakunnan toimintaa johtavaksi edustajiston puheenjohtajaksi Hannu

Lue kirjoitus

Haku OSAKOn hallitukseen on alkanut ja jatkuu 3.12. saakka

Verkostoitumista, uusia ystäviä, arvokasta työkokemusta, monipuolista tekemistä, edustustehtäviä, opintopisteitä, ikimuistoisia hetkiä – muun muassa tätä kaikkea on OSAKOn hallituksessa toimiminen. Mikäli kaipaisit hallitusenergiaa elämääsi, hae mukaan vaikka heti – hakuaikaa

Lue kirjoitus