Päiväys

VAPPUVIIKKO 2024

Jaa internetissä

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Email

Onko kansa valmis? OSAKOn, Oamkin opiskelijajärjestöjen ja O’Diakon yhdessä puuhaama vappu tulee jälleen, ja se on oleva tänäkin vuonna L-E-G-E-N-D-A-A-R-I-N-E-N!

Tänä vuonna juhlia todellakin piisaa, sillä pöhinä päräytetään käyntiin maanantaina 22.4., ja menomeininkejä jatketaan aina tiistaihin 30.4. saakka. Mukana on tälläkin kertaa niin tuttuja vappu-klassikkoja kuin uudempiakin tapahtumia, joten jokaiselle löytyy takuulla oma lempparihäppeninki.

Ja kuten aina, ahkerimmat vappuilijat palkitaan tänäkin vuonna ruhtinaallisella vappumerkkikokonaisuudella, joka koostuu tällä kertaa kymmenestä merkistä. Raivaa siis haalareihisi & kalenteriisi tilaa oikein urakalla ja preparoidu, sillä kohta mennään!

(HUOM – joidenkin a.o. tapahtumien tiedot voivat vielä tarkentua ennen vappuviikkoa. Etenkin lipunmyyntien ajankohdat voivat päivittyä tai tarkentua myöhemmin. Kannattaa siis pysyä kuulolla niin OSAKOn, O’Diakon kuin ainejärjestöjenkin kanavilla!)

OHJELMA

MAANANTAI 22.4.

MAYDAY! – OTE RY

Bileet, joilla käynnistetään OSAKOn vappuriehat! Maydayssa juhlistetaan tulevaa vappua tanssien, karaoken ja drinkkien merkeissä.

Liput tulevat myyntiin Kide.appissa 11.4.

MITÄ: Mayday!-baaribileet
MISSÄ: Mango Discobar
MILLOIN: Maanantaina 22.4. klo 22-05
MITÄ MAKSAA: 3€ Kide /4€ ovi
MIKSI: Startataan vappu rytinällä!

TIISTAI 23.4.

SKUMPPAYOGA – TOO RY

Vappuviikko on täällä, oletko valmis? Ovatko lihaksesi jumissa ja baarikunto vielä hakusessa? Valitse juomasi ja tule mukaan skumpalla maustettuun joogailtaan. Lipun hinta sisältää haalarimerkin ja tapahtumaan pääsyn, eli OPM! Joogan tuoksinnasta parhaiten selviytyvät erilaiset uudelleen suljettavat pakkaukset (pullot), mutta kaikki juomat ovat sallittuja. Kevyitä kertakäyttölaseja emme suosittele, niillä on taipumus kaatua helposti.

Ohjaus tapahtumassa tapahtuu suomeksi, kaikki ovat tervetulleita mukaan joogaamaan myös kehollista ohjausta seuraamalla.

Liput tulevat myyntiin Kide.appissa 4.4.

MITÄ? Skumppayoga
MISSÄ? Aleksinkulma, Aleksanterinkatu 9
MILLOIN? Tiistaina 23.4., ensimmäinen tunti klo 19.00-20.00 ja seuraava klo 20.30-21.30
KENELLE? Kaikille joogasta, juomasta tai molemmista nauttiville.
PUKUKOODI? Vaatteet, joissa on mukava liikkua. Haalarit oman fiiliksen mukaan. MITÄ MAKSAA? 6€ lippu jatkopaikan kanssa / jatkolippu erikseen 3€ MIKSI? Koska vappuviikolla on erityisen tärkeää huolehtia kehon riittävästä nestey…huollosta!

KESKIVIIKKO 24.4

KARNEVAALISITSIT – OSASTO RY JA SIJAISET

Keskiviikkona karkeloidaan karnevaaleissa! OSASTO ry sekä Sijaiset järjestävät vapun värikkäimmät sitsit, joista ei tunnelmaa puutu.

Liput tulevat myyntiin 10.4. klo 12 Kide.appissa.

MITÄ? Karnevaalisitsit
MISSÄ? Aleksinkulma
MILLOIN? Keskiviikkona 24.4. klo 18-22
MITÄ MAKSAA? 17€
MIKSI? Koska karnevaalit (ja sitsit) kuuluu vappuun!


KAARLEN VAPPUVALTAUS – OSASTO RY

Taas on tullut aika vallata Kaarle vapun parhaiden bileiden muodossa!

Liput tulevat myyntiin 15.4. klo 12 Kide.appissa.

MITÄ: Kaarlen vappuvaltaus eli bileet aina varmassa menomestassa eli Kaarlenholvissa
MILLOIN: Keskiviikkona 24.4. kello 22 eteenpäin
MISSÄ: Ravintola Kaarlenholvi & Jumpru Pub
MITÄ MAKSAA: 3€ Kide / 4€ ovelta
MIKSI: Koska pikkulauantai ja Kaarle ne yhteen soppii

TORSTAI 25.4.

PÄIVÄDISKO – OUTO RY

Jokawappuinen Päivädisko saapuu jälleen ja Kaarlenholvi aukeaa 25.4. jo klo 12 kaikille malttamattomille bilettäjille. Pääsylipun hinta on 3€. Pro tip – päivädisko on myös paras paikka valmistautua Tynskän työntöä varten!

Liput tulevat myyntiin 11.4. klo 12 Kide.appissa.

MITÄ? Päivädisko eli vuoden aikaisimmat bileet
MISSÄ? Kaarlenholvi
MILLOIN? Torstaina 25.4. klo 12-16
MITÄ MAKSAA? Pääsylippu 3€
MIKSI? Koska aikainen mato diskoon saapuu!

TYNSKÄN TYÖNTÖ – OIO RY

Ei vappua ilman Tynskää! Taas työnnetään tynnyrisauna Tynskää katsomaan Oulun keskustan päänähtävyyksiä, auttamaan voi myös hypätä kesken matkan. Matka starttaa Villa Kaljaasilta, ja kaupunkikierroksen jälkeen se myös päättyy samaan pisteeseen. Kaljaasille takaisin tullessa Tynskä ja Oulun insinöörit palkitsevat ahkerat työntäjät lämpimällä saunalla sekä makkaralla ja yllätysvirvokkeilla.

MITÄ? Tynskän työntö
MISSÄ? Villa Kaljaasi (Kaljaasintie 8) + ympäri Oulua
MILLOIN? Torstaina 25.4. klo 16 alkaen ja n. klo 22 päättyen
MITÄ MAKSAA? Ilmasta on!
MIKSI? Koska et oo viettänyt oikeaa Oulu-vappua ilman Tynskän työntöä!

PERJANTAI 26.4.

GRILLIKAUDEN AVAJAISET – LUVA RY & KULTTI RY

Tervetuloa juhlistamaan Kultin ja Luvan Grillikauden avajaisia Kiikeliin! Luvassa on grillausta, chillausta ja hengailua. Tapahtuma on ilmainen ja tarjolla on makkaraa!

MITÄ? Grillikauden avajaiset eli grill&chill
MISSÄ? Kiikelissä
MILLOIN? 26.4. klo 17-21
MITÄ MAKSAA? Ei mitään!
MIKSI? Avataan grillikausi yhdessä!

WHITE LIES – ARKKO RY
Massut on täynnä grillaamisesta ja tanssijalkaa vipattaa? Arkon ”White lies” -bileet toimivat virallisina jatkoina grillikauden avajaisille. Teemana sinun tulee pukeutua valkoiseksi valheeksi, jota usein suustasi päästät. Esimerkkejä: ”En käy opiskelijabileissä” ”Wappuna ahkeroin viimeiset palautukset reippaasti”.

Liput tulevat myyntiin 17.4. Kide.appissa.

MITÄ? Valkoisten valheiden bileet
MISSÄ? Heidi’s Bier Barissa
MILLOIN? Perjantai 26.4. klo 22->
MITÄ MAKSAA? 3€ Kide / 4€ ovi
MIKSI? Koska toisinaan pieni valkoinen valhe saattaa olla paikallaan

SUNNUNTAI 28.4.

VÄLIVESIPÄIVÄ – OSAKO & AINEJÄRJESTÖT

Ensimmäistä kertaa järjestettävä, kaikille avoin ja päihteetön ulkotapahtuma. Ohjelmassa mm. pihapelejä ja rentoa yhdessäoloa.

MITÄ? Välivesipäivä eli leppoisa, päihteetön ulkoilupäivä
MISSÄ? Hollihaanpuistossa
MILLOIN? Sunnuntaina 28.4. kello 14 alkaen
MITÄ MAKSAA? Eip maksa mittee!
MIKSI? Koska vapun kovimmat koitokset ovat vielä edessä ja maksa kaipaa välivettä

MAANANTAI 29.4.

VAPPU APPROT – O’DIAKO

Välivesipäivän vietosta virkistyneinä mennään taas! O’Diakon Vappu Approilla kierretään Oulun ruoka- ja juomaravintoloita ja kerätään leimoja passiin. Täydestä passista saa haalarimerkin. Suoritettavat määrät ovat, 6, 7, 8, 10, 12, 18. Jatkot järjestetään Mangossa.

Liput myynnissä Kide.appissa.

MITÄ: Vapputeemaiset approt, joissa mukana niin ruoka- kuin juomapaikkojakin
MISSÄ: Oulun keskustassa, aloituspaikkana Mannerheimin puisto
MILLOIN: Maanantaina 29.4. klo 16-21, jatkot klo 22
MITÄ MAKSAA? O’Diakon ja OSAKOn jäsenet 6€, muut 12€, pelkät jatkot 3€
MIKSI? Koska kyllähän vappuna täytyy edes yhdet approt kiertää!

TIISTAI 30.4.

OSAKON VAPPUSUUNNISTUS – OSAKO

Vapun ultimaattinen pääpäivä vietetään tietenkin OSAKOn vappusuunnistuksen parissa! Kerätkää kasaan 3-5 hengen joukkue, keksikää tiimillenne muikea teema asuineen ja nimineen ja lähtekää mukaan seikkailuun, josta vain yksi tiimi voi selvitä suunnistuksen voittajana.

Vappusuunnistuksen ilmoittautuminen löytyy täältä. Suunnistuksen kartan löydät alta. Rasteja on yhteensä 14 (+OSAKOn infopiste), mutta niitä kaikkia ei tarvitse kiertää, mikäli kunto loppuu kesken. Kannattaa kuitenkin muistaa, että mitä enemmän rasteja, sitä enemmän mahdollisuuksia kerätä pisteitä!

Jatkot tanssahdellaan Heidi’s Bier Barissa kello 22 alkaen, ja voittaja kruunataan keskiyön aikaan. Sen jälkeen ilta saakin jatkua aina pilkkuun saakka! Jatkolipunmyynti starttaa 17.4. kello 12 täällä.

MITÄ: OSAKOn vappusuunnistus + jatkot
MISSÄ? Oulun keskustan puistoalueilla, jatkot Heidi’s Bier Bar
MILLOIN? Vappuaattona eli tiistaina 30.4., suunnistus klo 14-21 ja jatkot klo 22->
MITÄ MAKSAA? Suunnistus on ilmainen, jatkot 3€
MIKSI? Koska vapun pääpäivää ei voisi paremmin viettää!

Jaa internetissä

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Email

Lisää juttuja

Joulu tuo poikkeuksia OSAKOn aukioloaikoihin

Vuosi alkaa olla jälleen paketissa, ja myös OSAKOn tontut vetäytyvät pikkuhiljaa joululomien viettoon. Tämä tuo luontaisesti myös poikkeuksia palveluidemme aukioloaikoihin. Perjantain (20.12.) jälkeen olemme tavoitettavissa seuraavan kerran …Toimistolla 7.1.2025 alkaen

Lue kirjoitus

OSAKOn hallitus vuodelle 2025 on nyt valittu

OSAKOn ylintä päätäntävaltaa käyttävä edustajisto nimesi eilen 3.12. järjestäytymiskokouksessaan OSAKOlle uuden hallituksen sekä edustajiston puheenjohtajiston. Vuoteen 2025 suuntaamme seitsemänhenkisen hallituksen voimin. Edustajisto nimesi koko opiskelijakunnan toimintaa johtavaksi edustajiston puheenjohtajaksi Hannu

Lue kirjoitus

Haku OSAKOn hallitukseen on alkanut ja jatkuu 3.12. saakka

Verkostoitumista, uusia ystäviä, arvokasta työkokemusta, monipuolista tekemistä, edustustehtäviä, opintopisteitä, ikimuistoisia hetkiä – muun muassa tätä kaikkea on OSAKOn hallituksessa toimiminen. Mikäli kaipaisit hallitusenergiaa elämääsi, hae mukaan vaikka heti – hakuaikaa

Lue kirjoitus