

YTHS, korkeakoulut, opiskelijat sekä kunnan asiantuntijat toteuttavat yhdessä opiskeluympäristöjen terveellisyyttä, turvallisuutta sekä hyvinvointia koskevaa tarkastusta (OPY-tarkastus). Kyseiseen kartoitukseen kuuluu myös opiskelijoille suunnattu hyvinvointikysely, jonka löydät


OSAKOn ja Oamkin yhteisen BFF-ohjelman hakuaika on käynnissä vielä muutaman päivän ajan, 14.2. saakka. Tähän mennessä saapuneiden hakemusten perusteella toivomme mukaan etenkin oululaisia hakijoita, sillä

Olemme kevään ja kesän aikana siirtyneet toimittamaan Linnanmaan kampuksen 24/7-kulkukortteja! 24/7-kulkukortilla pääset kulkemaan Linnanmaan kampuksella kaikissa 24/7-merkityissä tiloissa myös kampuksen aukioloaikojen ulkopuolella. OSAKOn jäsenenä voit

Oulun yliopiston ja ammattikorkeakoulun opiskelijoiden lukuvuoden avajaistapahtuma kerää oululaisen korkeakouluyhteisön Oulun Kuusisaaren tapahtumapuistoon 10.9.2021.

Hyvät Oamkin opiskelijat ja henkilöstön jäsenet – on jälleen aika antaa tunnustusta vuoden opettajalle ja opiskelijalle! Esityksen palkinnon saajasta voi tehdä kuka tahansa Oamkin opiskelija

Walk in -terapia on maksuton, ajanvaraukseton ja anonyymi keskusteluapu 16-29-vuotiaille nuorille ja aikuisille. Järjestäjänä toimii Oulun ev.-lut. seurakunta, mutta sinun ei tarvitse kuulua kirkkoon tai

Oululainen tai lähitienoolla asuva – kaipaatko elämääsi enemmän eksotiikkaa, mutta et tahtoisi lähteä sen perässä ihan kaukomaille saakka? Hae mukaan kansainvälisten opiskelijoiden ystäväperhetoimintaan ja nauti

Uusi opiskelija, tiedätkö jo, mikä on YTHS? Jos et, ei hätää: tässä sinulle valaiseva kirje suoraan kyseiseltä taholta itsestään! ”Lämpimät onnittelut opiskelupaikasta! Olemme YTHS:llä terveytesi

Laki korkeakouluopiskelijoiden terveydenhuollosta tulee voimaan 1.1.2021 olit valmis tai et. AMK-opiskelijana lakimuutos tuo elämääsi YTHS:n eli ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön.